Uusi Lähetysviestin päätoimittaja nimitetty

Pohjanmaan lähetyksen hallitus on kokouksessaan päättänyt valita Eero Haaralan jatkamaan Petri Nurmisen tekemää työtä Lähetysviesti -lehden päätoimittajana. Vaihdos tapahtuu vuoden 2023 vuoden alusta lähtien.

Lähetysviestiä on julkaistu jo 58 vuotta. Tuona aikana lehden tekijäkaarti on muuttunut, mutta lehden tarkoitus on pysynyt samana. Näin tulee olemaan jatkossakin. Lehden tilaajille pohjanmaan alueella välitetään lähetystyössä tapahtuvista merkittävistä tapahtumista, lähettien kuulumisia, nuorten valmentautumisesta lähetystyöhön, sekä koulutyöstä.

Uusi päätoimittaja Eero Haarala jatkaa tätä vahvaa perinnettä vakiintuneen tekijäjoukon kanssa. ”Lehden linja pysyy samansuuntaisena, mutta pyrimme samalla monipuolistamaan sisältöä ja näin saamaan lehdelle myös uusia lukijoita.” Päätoimittajana Haarala omaa kokemusta seurakuntatyössä, musiikkielämässä ja graafisessa maailmassa. ”Hallitus valitessaan uutta päätoimittajaa halusimme varmistaa hyvän jatkumon lehden tekemiselle ja hyvälle kehitykselle. Lehti tarvitsee jatkuvaa uudistamista ja Haarala on käsityksemme mukaan tähän paras henkilö sitä toteuttamaan.” Hallituksen puheenjohtaja Tuomas Vuorinen kommentoi. ”Samalla haluamme kiittää Petri Nurmisen ansiokkaasta työstä lehden hyväksi. Kuluneiden vuosien aikana olemme saaneet uudistuneen lehden ja sisältörikkaat nettisivut. Työ jatkuu lähetystyön hyväksi edelleen.”

Seuraavassa lähetysviestissä kuulemme lisää uuden päätoimittajan ajatuksista siitä, mihin suuntaan lehteä kehitetään tulevina vuosina.